Sinivalkoinen haaste

Paperikierteen marraskuun haaste pyysi sinivalkoista sivua, jossa hyödynnetään tiettyä asettelua. Takkusin ja takkusin, sillä väriyhdistelmä tai asetelma eivät ole minulle kaikkein luontevimpia (ja siksi halusin ehdottomasti niitä hyödyntää). Aloitin tämän sivun 12*12 -tuumakoossa ja pienensin kokoon 8*8. Sitä mitä ei voi peittää, pitää korostaa, sanotaan, ja sen takia palasista kokoaminen näkyy lopputuloksessa selkeästi. Korostin sitä vielä sinisellä musteella.

Näyttää siltä, että olen puolivahingossa aloittanut uuden albumin, jonka kaikki sivut ovat tuumakoossa 8*8, liittyvät samaan henkilöön ja joita yhdistää myös vain yhden, max. kahden valokuvan käyttö. Samaan albumiin on tulossa ainakin tämä, tämä ja tämä.


Sivussa on siirtokuvien lisäksi myös kolmiulotteisia koristeita, joita niitäkin muokkasin sinisellä musteella. Ja pitsinauhasta koottu kukka, jonka punertava keskus on oikeasti Sepia Accents -koholakkaa.



Tarvikkeet:

Valkoinen kartonki Paper Accents, valokuvakehykset leikattu Making Memoriesin tarinointilapusta. Siirtokuvat Pink Paislee ja Hambly Studios, valkoinen koristekuvio Melissa Frances, alareunan kimaltava koriste Prima. Aakkoset Dymo ja oman askartelukaapin jämäkasa (Making Memories?). Hyödynnetty myös pitsiä, Sepia Accents -koholakkaa ja runsaasti, runsaasti sinistä mustetta.

Yllättävä uutinen

Skräppääjät puhuvat paljon tarvikkeiden happo- ja ligniinivapaudesta edellytyksenä valokuvien säilymiselle. Olen aina olettanut, että nimenomaan skräppäykseen tarkoitetut tuotteet ovat lähtökohtaisesti happo- ja ligniinivapaita, mutta nähtävästi niin ei ole. Esimerkiksi tuo kuvassa näkyvä Jenni Bowlinin tarinointilapputarra ei ole happovapaa.

Happovapautta voi testata tarkoitukseen suunnitellulla kynällä (omani ostin kesällä edullisesti Omulilta, jolla sattui olemaan ylimääräinen; ne eivät ole kaupasta ostettunakaan kalliita, noin 3 euron tienoilla). En olisi testannut tuota tarraa, jos en olisi törmännyt tähän herneämpärin keskusteluun. Nähtävästi samoja ongelmia on muillakin valmistajilla tuotteesta riippuen! En oikein tiedä, mitä ajatella. Happo- ja ligniinivapaudesta on puhuttu niin paljon, ja tuntuu hämmentävältä, että asia olisi valmistajille yhdentekevä. Joskus otan tietoisesti käyttöön tarvikkeita, joiden tiedän voivan vaikuttaa kielteisesti valokuvan säilymiseen. Kaikkien sivujen ei tarvitse kestää ikuisesti muuttumattomina. Silti jotenkin ärsyttää: miksi valmistaa scrapbooking-tarvikkeita, jotka eivät ole happo- ja ligniinivapaita; miksi maksaa niistä? Mitä sinä ajattelet tästä?

Maalin töpöttelyä

Tämän viikon Inspiroidu-haaste oli erittäin tervetullut. Akryylimaalit ovat olleet minulle rakas osa skräppäystä, mutta viime aikoina ne ovat jääneet vähemmälle. Oli hyvä kaivaa ne taas esiin. Yleensä leikin maaleilla ilman sen suurempaa suunnitelmaa, jonka takia nyt halusin tehdä jotain muuta. Punaisella ja vaaleanpunaisella akryylimaalia hyödynsin näillä tavoilla:
- isoa sabluunaa käyttäen
- valokuvan reunojen "utuiseksi" tekemiseen
- koko sivun reunojen käsittelyyn
- aakkostarrojen puuttuvia tarroja korvaamaan


Tuota aakkostarrojen korvaamista pitäisi tehdä useammin (ja myös musta kartonki pitää laittaa useammin hankintalistalle). Kuinka ollakaan aakkostarra-arkista puuttuivat a:t ja u:t. Tarra-arkin tyhjää kohtaa on helppo käyttää sabluunana ja töpötellä sen avulla väriä kevyesti.

Myös valokuvan reunojen käsitteleminen maalilla on kivaa; sillä saa aikaan ikään kuin ajattoman, vanhojen valokuvien tunnelman. Tämän sivun tekeminen oli aluksi helppoa, sitten vaikeaa. Idean sain nopeasti, mutta sen jälkeen mikään ei tuntunut asettuvan paikoilleen, jonka jälkeen siirryin alkuperäisestä 12*12 tuumakoosta kokoon 8*8. Se auttoi hiukan. Tästä muistuttamaan jätin alareunaan koristeeksi repaleen, joka syntyi pienennysprosessin aikana. Pahoittelen huonoja kuvia; saatan vaihtaa osan parempiin, jos huomenna on hyvin luonnonvaloa (muoks. ylin kuva vaihdettu).


Tarvikkeet:

Musta kartonki (American Crafts), Tim Holtzin sabluuna, vaaalenruskea kartonki (Paper Accents). Valokuvan lähellä olevat kuviopaperit Crate Paper, nappi Jenni Bowlin. Tekstipalkit leimattu Making Memoriesin leimasimilla. Aakkostarrat Doodlebug. Kukat ja suurin osa lehdistä itse tehtyjä. Naru ja samettinauhan palanen oman askartelukaapin uumenista, pöllö Baulalta. Hyödynnetty myös reunojen karhentajaa sekä punaista ja vaaleanpunaista akryylimaalia.

Pienet liikkeet ja isot ketjut

Yhdysvalloissa minun oli mahdollista käydä sekä muutamassa paikallisessa scrapbooking-liikkeessä että isojen ketjujen myymälöissä. Olen seurannut pitkään amerikkalaisten keskustelupalstojen debattia paikallisten skräppäysliikkeiden ahdingosta isojen ketjujen viedessä asiakkaat. Välillä olen miettinyt, miten itse toimisin, jos asuisin Yhdysvalloissa: tilaisinko askartelutarvikkeet netistä, kävisinkö paikallisessa liikkeessä vai kipittäisinkö isojen ketjujen liikkeeseen. Ehkä hitusen kaikkea.

Ketjuista laajimmalle levinnyt on Michael's, jossa paikalliset skräppääjät tekevät isompia hankintoja lähes aina jotain alekuponkia hyödyntäen. Alekuponkeja saa ostosten yhteydessä (-40% tai -50% seuraavasta ostoksella ensi viikolla) ja niitä voi myös printata netistä. Michael'sissa on lähes aina myös tarjouksia, esim. oman käyntini yhteydessä -30% kaikista Martha Stewartin tuotteista. Sen jälkeen Martha Stewartin boordilävistimet maksoivat vain 10 dollaria. Suurta itsehillintää osoittaen ostin vain yhden.

En usko, että kukaan käy Michael'sissa tunnelman takia -- hinnat, ne hinnat. Michael's on tiimarimainen askartelumarket ja sijaitsee lähes aina automatkan päässä. Hempan kehumaan Archiver'siin en ole vielä päässyt, niitä on vain tietyissä osavaltioissa.

Itse tykästyin muutaman paikallisen, ketjuihin kuulumattoman skräppäysliikkeiden tunnelmaan. Niiden henkilökunta oli tietäväisempää, ja hiukan kadehtien katselin liikkeiden yhteydessä aina olevia askartelutiloja, joissa järjestetään kokoontumisia ja kursseja. Sopivan ketjuihin kuulumattoman liikkeen löytämisessä auttaa esim. Yelp, jos siinä tekee hakuja tietystä kaupungista sanoilla "scrapbooking store".

Kovan miettimisen jälkeen olen tullut tulokseen, että minulle tärkeintä on
- valikoima (monipuolisuus, uutuudet)
- palvelu (nopeus, ongelmatilanteiden sujuva hoitaminen)
- hinnat (kilpailukykyiset, mutta pelkkä hinta ei riitä, jos valikoima ja palvelu eivät ole ok)

Todennäköisesti Yhdysvalloissa kävisin satunnaisesti hankkimassa isompia tarvikkeita askartelumarketeista, mutta sisälläni asuu siitä huolimatta pienempien liikkeiden ystävä. Mitä itse ajattelet? Mikä on tärkeintä?

Muistaisinpa

Olen aiemmin skräpännyt aiheesta "mitä toivoisin lapseni oppivan minulta", mutta viime aikoina olen ajatellut, että minun pitäisi skräpätä myös aiheesta "mitä toivoisin itse oppivani". Olkoon tämä siis uuden sarjan alku... Kuvan vesiputous on Islannista, mutta teksti liittyy elämään ylipäätään ja siihen, että kaikkeen ei voi (eikä tarvitsekaan) omilla tekemisillään vaikuttaa.

Osallistun samalla Lauran haasteeseen. Itse tehtyjä koristeita on tässä kolme: oikean ylänurkan nauhakukka, teellä värjätystä kreppipaperista tehty pyöreä koriste sekä Sannikan ohjeilla tehty huopakukka. Lisäksi sivussa on leimattuja yksityiskohtia ja ihanalla lainalävistimellä tehtyjä paperinappeja.

Tarvikkeet:

Alareunan paperi sekä kuumailmapallo Webster's Pages, muut paperit Cosmo Cricket ja Jenni Bowlin. Aakkostarrat American Crafts. Leimasimet Basic Grey. Loput koristeet itse tehty. Käytetty myös runsaasti harmaata mustetta.

Merten takana

Viikko sitten minulla oli mahdollisuus käväistä Yhdysvalloissa, Seattlessa Creating Keepsakes -skäppäystapahtumassa (tuttavallisesti lyhennettyna CKC). CKC järjestetään joka vuosi useilla eri paikkakunnilla, ensi vuoden aikataulun näkee tästä.


CKC:n perusrakenne on hyvin samanlainen kuin kotimaisessa Intohimona skräppäys -tapahtumassa. On skräppäystä, kilpailuja, kursseja ja messut, joissa on mahdollisuus tehdä ostoksia. Mittakaava on toki erilainen; suomalaisittain jo ala-aulan "laukkuparkki" sai hymyn huulille (katso alin kuva).


Itse olin liikkeellä ystävän kanssa, joka ei harrasta skräppäystä, eikä minulla ollut mahdollisuus kuin käväistä tapahtumassa. Kursseille osallistuminen olisi muutenkin ollut vaikeaa, sillä mukaan olisi pitänyt tuoda omat askarteluvälineet. Voin vain kuvitella lentokentän turvatarkastusväen ilmeet, ja omani, jos niitä kuljettaisin mukanani.. Omat kokemukseni rajoittuvat siis vain CKC:n messuihin.



Napsin kuvia sattumanvaraisesti eli näissä ei ole tuttuja ihmisiä. Yleiskuvan näistä toivottavasti saa. Messujen sisäänpääsy maksoi 7 dollaria, jos mukana oli webbisivulta etukäteen printattu alennuskuponki. Kursseille osallistujille sisäänpääsy oli ilmainen.

Myyntipisteiden lisäksi messuilla oli runsaasti make-and-take -pisteitä, joissa opetettiin uusi tekniikka tai tehtiin jotain pientä. Yleensä nämä olivat maksullisia (muutama oli ilmainen), hinnat näyttivät liikkuvan noin 3-5 dollarissa, joka kattoi opetuksen lisäksi tarvikkeet ja välineiden käytön. Omia välineitä näihin ei tarvinnut kuten kursseilla. Make-and-take -pisteisiin ei tarvinnut ilmoittautua erikseen, vaan niihin pääsi jonottamalla, jos vapaita paikkoja ei ollut.


Uteliaana kurkistelin kaikkea, mitä messuilla oli tarjolla. Omiksi suosikkinäytteilleasettajikseni nousivat Crafty Secrets, Elle's Studio ja SEI sekä lukuisten paikallisten kauppojen kojut. Oli ihanaa päästä ihan oikeasti hypistelemään tarvikkeita ja näkemään esimerkiksi Elle's Studion väki.


Oli myös hauska nähdä, mikä oli "muodissa" tai oikeastaan, mitä kaikkien askartelulaukuista tuntui löytyvän.


Ja nähdä miltä paljon mainostetut tuotteet kuten tämä askartelukaappi näyttävät oikeasti.


Kaikkien ihanuuksien lisäksi messuilla oli paljon myös sellaista, joka ei miellyttänyt visuaalisesti. Joko omaan makuuni liiankin romanttista...



...tai muuten ei-omaa-silmää-miellyttävää. Näitä puolivalmiita sivupohjia oli paljon myynnissä, mutta itse en oikein ymmärtänyt niiden lumoa.


Paikalliset olivat sitä mieltä, että tämän vuoden messuilla oli niukasti uutuuksia esillä ja tarjouksiakin olisi voinut olla enemmän. Itse olin kokemaani oikein, oikein tyytyväinen. Näkökulmaan varmasti vaikuttaa se, että skräppäystuotteiden hinta on Suomessa jo valmiiksi korkeampi (ne postimaksut...) eli kaikki tuntui erittäin edulliselta ja kiehtovalta. Uutuuksiakin bongasin.


Hinta-laatusuhteeltaan paras kokemus messuilla oli Cocoa Daisy, joka myi aikaisempien kuukausien kuukausipakettejaan 12 dollarin (noin vuoden vanhat) ja 19 dollarin (tuoreimmat) hintaan eli erittäin huomattavalla alennuksella. Voitte laskea, kuinka vähän se on nykyisellä vaihtokurssilla.


Oli myös erittäin mukavaa lopettaa puoli vuotta kestänyt aakkostarrojen ostolakko, kun Thickersien hinta oli noin puolet tai 1/3 Suomen hinnoista. Messukäynnin pidin etukäteen salaisuutena, koska en ollut varma, mahtuuko se aikatauluun. Kiva, että mahtui! Lisää matkahöpinää luvassa lähiviikkoina, ja haasteen voittajalle lupaan lähettää merten takaa mukaan tarttunutta.

Kai sen voi jo paljastaa: olin viikonloppuna tassa scrapbook-tapahtumassa. Tarkempi raportti ja valokuvia luvassa lahiaikoina. Ja skrapistyshaasteeseen voi edelleen osallistua...